Auta meitä auttamaan!

Maaliskuisena maanantai-iltana tulipalo tuhosi läheisen ihmisemme ja hänen pienen tyttärensä rakkaan kodin asumiskelvottomaksi. Hän menetti palossa samalla myös yrityksensä työtilat ja -välineet. Talon jälleenrakentamiseen tarvitaan kipeästi apua! Ota yhteyttä, perheellekoti2015@gmail.com, puh. 040 7038163.

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Maalia pintaan


Hiomiset on nyt hiottu, ja talo on saanut uuden valkoisemman ilmeen sulkumaalauksen myötä.
Otsonoinnin jälkeen kaikki puupinnat sulkumaalataan erikoismaalilla, jotta kaikki loputkin hajut ja tummentumat saadaan peittoon. Sulkumaalauksen jälkeen voikin sitten ruveta tekemään uutta pintaa.

Jos joltain löytyy jemmasta esim. kipselevyjä, rimaa, listaa ja maaleja, niin otamme ilolla vastaan!


Jippii, eteisen matto ei ollutkaan kuin reunoista liimattu!
Eteinen kärsi vähiten nokivahingoista, toivottavasti myös pelkkä pesu ja sulkumaalaus vievät hajut mennessään.

Juuri hiotut lattiat peittoon ennen sulkumaalausta.
Maaliruiskulla saa nopeasti hyvää pintaa aikaiseksi.

Rappusista tuli komiat!









keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Puhdistusta ja hiontaa

Remppaprojekti on edennyt hyvin sitten viime päivityksen. Kaikki palanut materiaali on saatu joko poistettua, pestyä tai hiottua. Monen monituista tuntia on tähän mennyt, mutta nyt alkaa näyttää hyvältä.

Seuraavaksi koko talo käy läpi otsonoinnin, jonka jälkeen hajut pitäisi olla muisto vain! Sitten pääsemmekin jo rakentamaan uutta. Rakennustarvikkeita otamme mielellämme vastaan, joten jos nurkkiinne on jäänyt lojumaan lautoja, kipsilevyjä, listoja ja maaleja, niin vinkkiä vain. Haemme ne lojumasta pois.

Alla on muutama video purku- ja putsausvaiheesta.


Tässä jääpestään.



Keittiön muovimatto oli hieman lujassa.



Hiontaa - ja sitähän piisasi!

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kenttäpostia

Purkaessamme mustuneita keittiön kattolautoja tuli purujen seasta vastaan palanen jos toinenkin historiaa erilaisten vanhojen lehtien muodossa. 

Talossa on vuosikymmenten aikana luettu ainakin Vaasaa, Viiskuntaa ja Apu-lehteä. Liikunnallistakin väkeä talossa on kaiketi asunut, sillä purukasasta löytyi myös Etelä-Pohjanmaan Urheiluviesti. Suurin osa lehdistä on vuosilta 1938 ja 1978. Silloin on keittiössä todennäköisesti tehty remonttia.

Mieleenpainuvin oli kuitenkin kirje vuodelta 1942, jonka oli saanut Neiti Fanni Knuuttila. Kirjekuoressa lukee "kenttäpostia" ja lähetyspaikka on "Törnävä". Selvitimme tuossa jo, että Törnävän kartanossa Seinäjoella on ollut sotasairaala, joten se on todennäköisesti kirjeen lähetyspaikka. Mutta varmaan joku sotahistorioitsija voisi tätä asiaa valaista.

Tahtoisimme laittaa kirjeen takaisin katon sisään odottamaan seuraavien sukupolvien keittiöremontteja, mutta jos kirjeen omistajan suoraa sukua alenevassa polvessa löytyy, luovutamme kirjeen ilomielin heille.

Paremmin luettavissa olevat kuvat kirjeistä löytyvät täältä. 


Kenttäpostia Neiti Fanni Knuuttilalle.







sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kyllä tästä vielä talo saadaan!

Ensimmäinen etappi saatiin eilen päätökseen, kun innokas kökkäporukka raivasi talon irtaimiston sekä koko keittiön koneineen ja kattoineen jätelavalle. Kyllä tästä vielä talo saadaan!

Tästä lähdettiin liikkeelle.

Kattoa alas.


Olihan sitä purua, juu.

Tästä on hyvä lähteä rakentamaan uutta keittiötä.

Suurkiitokset "smurffikansalle"!!

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kun elämä mullistui yhdessä yössä...

Maaliskuisena maanantai-iltana tulipalo tuhosi läheisen ihmisemme ja hänen pienen tyttärensä rakkaan kodin Alavudella asumiskelvottomaksi. Hän menetti palossa samalla myös yrityksensä työtilat ja -välineet. 

Vaikka tulipalossa meni kaikki, mitä kodissa ja työpaikalla oli, tärkein, eli läheisemme selvisi tulipalosta vähillä vammoilla. Pahemminkin olisi voinut käydä, sillä hän yritti kovasti taltuttaa tulta.

Kriisiavun kautta läheisemme elämän perustarpeet on saatu järjestykseen. Hänellä on taas katto päänsä päällä ja tyyny päänsä alla. Vaikka väliaikaisasunto on siisti ja kaikin puolin hyvä, se on kuitenkin pienen pieni. Ihana pikkutytär on asunut isänsä luona loma-ajat ja nyt asuminen voi olla hieman ahdasta. Omaan kotiin on luonnollisesti kova ikävä.

Tuli tuhosi kodista täysin keittiön koneineen ja kalusteineen. Savu ja noki tunkeutuivat tuvan joka sopukkaan, mutta arvion mukaan se on mahdollista remontoida uudelleen kodiksi ja yrityksen toimitilaksi. Talon jälleenrakentamiseen tarvitaan kuitenkin kipeästi apua, etenkin kun talossa ei ollut voimassa olevia vakuutuksia.

Jos haluat auttaa tässä hätätilanteessa, ota meihin yhteyttä: perheellekoti2015@gmail.com, puh. 040 703 8163.

Jokainen euro tulee todella tarpeeseen! Kaikki lahjoitusvarat kohdennetaan talon korjaustöihin.

Auttaa voit myös lahjoittamalla rakennustavaraa tai tarjoamalla talkooapua korjaustöihin. 

Jo nyt olemme saaneet huomata, miten auttavaisia ja lämminsydämisiä ihmiset ovat, joten suurkiitos kaikesta jo nyt saadusta avusta!

Emme voi sanoin kuvata, miten kiitollisia olisimme, jos auttajia löytyy vielä lisää!


T: Lissu ja Annika

Tässä oli joskus keittiö.